Törmäsin aikanaan netissä tarinaan kuudesta sokeasta miehestä ja norsusta.

En muista aivan tarkasti, mutta jotenkin seuraavasti se meni. Se sijoittui Intiaan.

Kuusi sokeaa miestä tapasi norsun. (Älä kysy, mistä sokeat miehet olivat siihen saapuneet). Oletetaan vaikka, että kyseessä oli näkövammaisten hoitolaitos, jonka pihalla norsu piipahti. Norsuhan oli Intiassa sekä kulkuneuvo, että työjuhta ja lienee sitä joillakin alueilla vieläkin. Miehiä tietysti kiinnosti kovin tämä suuri elikko.
 

Ensimmäinen mies kosketteli norsun kylkiä ja totesi sen samanlaiseksi kuin muuri.
Toinen mies tunnusteli kärsää ja totesi norsun samanoloiseksi kuin käärme.
Kolmas kosketti syöksyhampaita ja julisti norsun kahden keihään kaltaiseksi.
Neljäs testaili jalkoja ja totesi ne samanlaisiksi kuin puut.
Viides käsitteli korvaa ja julisti norsun viuhkaksi.
Kuudes tietysti tarttui häntään ja hänen mielipiteensä oli, että norsu oli köyden kaltainen.

Kohta miehet riitelivät, kaikki pysyivät omassa kannassaan, eivät ymmärtäneet muiden näkemystä.
 

Tarina on tietenkin opetus perspektiivistä. Paikalle tulee lopulta viisas mies, joka kertoo, että norsussa on kaikkia näitä ominaisuuksia. Sokeiden miesten tulkinta norsun olemuksesta menee siis totaalisesti pieleen, kun asiaa tai kohdetta tulee arvioitua vain yhdestä suunnasta ja yksiulotteisesti.

Niinhän ihmiset usein arvioivat maailmaa, omista lähtökohdistaan, omassa kontekstissaan, omassa väestöryhmässään, ikäryhmässään, taloudellisessa ryhmässään, maassaan, alueessaan ja kaupungissaan, jopa kaupunginosassaan. Kokonaista ihmisyyttä tai sitä toisen ihmisen näkökulmaa ei osata tai ei haluta ymmärtää. Toinen nyt vain sattuu asumaan Jakomäessä, toinen on saanut huonot hoksottimet ja toinen on vaan hengaillut väärien ihmisten kanssa.

Palataan siis siihen perspektiiviin

Osa lukijoistanikin valitettavasti joskus katselee maailmaa oman  viiteryhmänsä kautta. Oli se sitten työ, perhe, harrastus tai muu ryhmä, johon hän itseänsä vertaa. Hän kuuluu siihen ryhmään, koska siellä on hänen kaltaisiaan. Jokainen meistä ymmärtää nykyisin sen, että ryhmän valta on melkoinen. Ei uskalleta olla eri mieltä, koska se muuttaa omaa statusta ryhmässä. Yhtäkkiä voitkin olla "normiryhmän" mielestä jonkinlainen toisinajattelija, vaikka sinun mielipiteesi olisi kaiken järjen ja moraalin mukaan oikein. Siitä uskaltamattomuudesta johtuu myös kiusaaminen. Koska suurin osa ihmisiä ei kiusaisi ketään luonnostaan, ellei sattuisi kuulumaan johonkin kiusaamista harjoittavaan ryhmään tai piiriin.

Nyt on ajankohtaista koulukiusaaminen

Lapset menevät taas kouluun ja jollakin kaverilla on hienompi kännykkä, koululaukku tai vaatteet. Tai iskän tai äitin auto on isompi ja kiiltävämpi. Asemointia tapahtuu heti ja se on kuulemma lapsille luonnollistakin. Toki koulu yrittää jotenkin asioihin vaikuttaa. Ehkä ja kuulemani mukaan kiusaamiseen aktiivisesti puututaan, ainakin siihen suoraan kiusaamiseen. Monestihan kyse on - ei suoranaisesta kiusaamisesta - vaan taloudellisesta syrjinnästä, joka alkaa jo ala-asteella. Nykyisin ns. virtuaalikiusaaminen mm. facebookissa on myös lisääntynyt. Mutta on yksi kiusaamisen tapa, mikä alkaa aina varmasti. Koulun ala-asteella alkaa aivan varmasti läskittely. Yleensä myös homottelu vähän ylemmillä luokilla. Ja huorittelu. Vaikkeivät pikkupilttien isät ja äidit sitä uskokaan. Ja samoin alkaa muu ulkonäköön perustuva syrjintä.

Koululaitos ja moni muukin organisaatio on onneksi käynnistänyt useitakin kampanjoita viime vuosina kiusaamista vastaan. Pinnat tästä myös vaikkapa Duudsoneille. Samaa eivät ole tehneet kuin harvat työpaikat. Minulla oli kuitenkin onni olla yhdessä sellaisessa, missä - tietääkseni - ei kiusattu. Tosin aivan varma en voi olla, onko sielläkin joku kokenut tulleensa kiusatuksi. En usko ainakaan montaa tapausta, enkä usko, että ainakaan minun taholtani yhtä pahaa virhettä lukuun ottamatta, jota pahoittelin kohteelta jälkikäteen. .

Niin se Nietzsche?

Nietzche puhuu mm. perspektiivisestä relativimista. Opin mukaan emme koskaan voi ymmärtää kokonaisuutta vaan arvioimme tapahtumaa aina sen viitekehyksen mukaan, mihin olemme sitoutuneet. Rikkaisiin, köyhiin, Isoihin, pieniin, kauniisiin, rumiin, suomalaisiin, ruotsalaisiin, kristillisiin, ateisteihin, kontulalaisiin ja lepuskilaisiin. Olemme aina viitekehyksemme vankeja, jollemme tietoisesti pyristele siitä irti.

Ja pahinta on, että tulkitsemme asioita juuri sen - omaksumamme viitekehyksen - mukaan.

Ihmisen sokeus

Älköön siis kukaan näkevä luulko, että ihminen, edes näkevä, koskaan näkisi kerralla kokonaista norsua yhdellä katsomalla tai yhdellä kosketuksella. Eikä edes useallakaan kosketuksella, puheella, kuulohavainnolla tai muullakaan.

Katso siis syvemmälle.

Maailma voi olla parempi paikka, jos tiedostamme koko ajan sen, että jokaiseen asiaan on monta näkökulmaa. Sieltä jostakin saattaa sitten todellisuuskin koostua. Pala kerrallaan.