Tutustuessani läskiytymisalan trendeihin viime viikkoina olen törmännyt melko raadollisiinkin ihmiskohtaloihin ja tarinoihin ihmismielen synkeältä reunalta. Oli sitten kysymys syömishäiriöstä, alkoholismista, huumeista tai muusta addiktiosta, on taustalla kuitenkin melko usein jonkinlainen inhimillisen elämän tapahtuma, joka on saanut addiktion alkuunsa. Alkoholi- ja huumeaddiktio alkaa usein sieltä lapsuuden/ nuoruuden reunalta, ensi kokeiluista ja merkittävänä tekijänä on kaveripiiri ja olosuhteet. Tällä en tarkoita todellakaan ns. perheen taloudellisia olosuhteita. Kaikki tietänevät, että huume- ja alkoholiongelmat voivat iskeä yhtä lailla ns. taloudellisesti hyväosaisiin perheisiin ja heidän lapsiinsa.

Sama koskee muitakin riippuvuuksia, myös erilaisia syömishäiriöitä.

Painotan nyt heti alkuun, että aikuisiällä saatu syömishäiriö voi todella johtaa itsetuhoisiin ajatuksiin, mutta omassa tapauksessani ei. Kaukana siitä, ei missään tapauksessa siitä ollut kysymys. Olen koko ajan ollut oma, leppoisa itseni, välillä suomalaistyyliseen synkistelyynkin taipuvainen mustan metallin(kin) kuuntelija, mutta silti toiveikas ja iloisesti maailmaan suhtautuva pääsääntöisesti. Niin kuin valtaosa lukijoista ja suomen kansalaisista.. Silti asiaa ja riskiä ei voida näitä häiriöitä käsiteltäessä sivuuttaa. Tämän olen taustamateriaaleja lukiessani havainnut. Tämä on yksi syy ongelman tunnistajalle ja havaitsijalle tarttua toimeen.

Minun piti kirjoittaa tämä päivitys vähän kevyemmällä otteella eikä aloittaa makaaberisti, joka siis tarkoittaa tahallisen uhkailevasti tai häiritsevästi. Se ei ollut tarkoitus, mutta ehkä tuo riski oli hyvä tässäkin blogissa mainita. Ettei kukaan jääkö siihen ajatukseen, että vaikka allekirjoittanut käsittelee asiaa kevyestikin ja useasti blogissaan huumorin ottein, en ottaisi asiaa vakavasti. Kyllä otan. Tyylilajini vaan ihmisten herättelyssä on huumori.

Kenelle minä nyt tätä lopulta sitten kirjoitan? Internetin syövereihin ? Kavereille ja tutuille tiedoksiantoina? Ehkä sille blogini googlettamalla löytävälle samasta asiasta kärsivälle kohtalotoverille? Ehkä kuitenkin näille kaikille?

Siis Ollako vai eikö olla ? Miten se menikään se Hamletin monologi.. Muistellaanpa ?

"Ollako läski vai eikö olla, on siinä pulma,
Jalompaa onko hengen kärsiä vai lihan,
kaikki huonon onnen iskut sekä nuolet, siinä onhan ihan
Vai löytyisikö eloon, viel uusi näkökulma 
Vai käydä ruokavalioin, seisovaa pöytää vastaan.
Lopettain pullan, jätskin, vaihtain porkkanaan ja pastaan

Ei muuta. Luulla, tuhatkiusaukset päättyy uneen
Ja sieluntuskat, nuo perinnöt lihapatain ja Creme bruleen.
Tää loppuun asti ongelmain hartaasti halattava.
Muitten silmäin alta, ikuisuuteen salattava?
Syödä, nukkua, Nukkua, uneksia? Siinä vaikeus?
Vaan norjan eloon lie kummallinen haikeus
Nyt pois ahdistukset maalliset, mua arveluttaa?
Ja kurjuus elon, ilon pisaroiksi kimalluttaa?

Kärsis ajan ilkkua ja vitsaa, lemmen tuskaa, korskan pilkkaa,
vääryyttäkin, vitsailijain, sortajain, kärsis potkut nilkkaan 
Ken nää kärsis ilman tuskaa, otsan hiellä ?
solakkana, siivin ylpein, kulkis keskitiellä,
ei ojan pohjaa, katseita väistäin siellä,
Mietin, kalvas aatos sairaaks muutti ruodon
Nyt uus päätöksein saa luonnonraittiiks muodon.
Vaan jos puukkoo, selässäin haluat kääntää,
On helppo läskeistäni läppää vääntää.

No joo, ei ihan Shakespearea, mutta kevyt sovellus mestarin kynäilyyn kuitenkin. Yleisöltä en pyytele anteeksi sen kärsimyksiä äskeisen luettuaan. Se olisi aivan liian nöyrää pirtaani. :)