Oh yeah,

Tein kävelylenkin, jonka pituus oli vähän enemmän kuin 500 metriä, mutta vähemmän kuin puolitoista kilometriä. No, eihän sillä vielä kuuhun mennä, joku sanoisi,  ja varsin oikeassa olisikin. Kuuhun kävelläkseen lenkkini pitäisi toistaa enää noin 370 000 (+/- 100 000) kertaa. No. Alku se on pienikin alku.

Tämänkertainen otsikko toimi lähinnä johdantona raporttiini kävelyretkeeni liittyneistä oheistoimintomahdollisuuksista, joista kahteen ensimmäiseen haasteeseen, tankkipunnerrukseen ja läskirutistukseen tartuin ja miten kuten sain ne toteutettuakin.

Varmaankin paikalle lehahtanut harakka ainakin naurahti valkoisine kylkineen könyämistäni. Leuanvetoon en sentään ryhtynyt. Siitä olen vain haaveillut Suomen armeijassa viettämäni uljaan ajan päätyttyä 24 vuotta sitten. Siellä vielä muutama "leuka" kuntotestissä reserviupseerikoulussa meni. Entisellä futaajalla lihaksisto - kun sitä vielä oli - keskittyi nimittäin kaikkiin alaraajoihin. 

Leukailu taas on kuulunut aina repertuaariini, mutta leuanveto siis oli vähän hankalampaa jo inttiaikana.

Lyhyen, noin 15 minuuttia kestäneen kävelyretken aikana pidin siis muutaman hetken näiden telineiden syleilyssä ja lisäksi kolme taukoa. Aika hassua kävelemistä se oli. 

No. Lapsikin ymmärtää ja aikuisen lukijankin pitäisi tajuta, että ei minun kiloillani tosiaankaan kuuhun kävellä. Hassusti kylläkin. No. Matka nyt kuitenkin aloitettiin. Kotiovelta laskien olisin päässyt suurin piirtein toisen ja kolmannen risteyksen väliin, suurin piirtein Vihdintielle asti.

Mennäänpä siis tavoiteasetantaani, joka kuului, että ensi vuoden kesäkuussa pitäisi pelata Curlingottelu. Se kestää noin 2 tuntia, kun Bonspiel -ottelu on kyseessä. Ehkä ystävällinen turnausjärjestäjä sallii istua oman vuoroni ulkopuolella, joten jaloillaan pitäisi pysyä arviolta Tunti (oman joukkueen heittovuorot)  ja siitä vielä majoitukseenkin kävellä. Kävelymatkana se tarkoittanee muutamaa kilometriä, kun kippari ei siihen harjaamiseen osallistu. Mutta ettei olisi aivan puoliturta sen ensimmäisen ottelun jälkeen, lisätään nyt pari kilometriä ainakin siihen. Siis 5-6 kilometriä pitäisi pystyä kävellä yhteen soittoon.

Sen verran kai pitäisi kävellä joka päivä muutenkin. Pelissä siitä osa pitää tehdä normaalikävelyrytmiä suuremmalla frekvenssillä, mutta luultavasti saisin - jos kiltisti pyydän - tavoitteena olevan ottelun pelata kipparina, jolloin joudun harjaushommeleihin vain lyhyesti.

Kävelyni oli hassua ja olisin varmasti saanut Monty Pythonin lanseeraamaan Silly Walks -ministeriön tukea, jos Englannissa asuisin. Se oli jotenkin sellaista laahaavaan junnaavaa ja jyräävää. Panssarivaunun telaketjuilta kuulostavaa ja näyttävää. Eteenpäin se kuitenkin vei, suurinpiirtein haluamaani suuntaan. Takaisin autolle palattuani ja tasattuani hengitystä, totesin, että tulen huomenna uudestaan.

Tein kävelylenkin Talin urheilupuiston Ulvilantien puoleisen päädyn metsikössä, jonne on asetettu myös muutamia näitä mainittuja punttisalivempeleitä, joita voi pumpata ihan siinä luonnon helmassa. Hyvä idea ja näyttää jopa toteutetun siten, etteivät lapset ja termiitit saa niitä hajalle ainakaan pienimmillä astaloillaan. Kävelylenkin lisäksi pystyy samalla rääkkäämään itseään vatsaläskilaudalla, tankkipunnerrustangolla, kaksoisleuanvetotelineessä ja muutamassa muussa telineessä. Hienoa, että kaupunki tarjoaa tällaisiakin tsydeemejä kansalaisilleen. Käyttäjiä ei montaa ollut. Yksi lenkkeilijä veteli vatsoja vinolaudalla.

Toisin kuin moni minut vähemmän aikaa tuntenut ehkä uskoisi, välineet ovat kovin tuttuja minullekin. Aikanaan jo D-junnuiästä lähtien noita vedeltiin tunkkaisilla punttisaleilla futistreenien osana. Veikkaanpa, että nykyjunnuvalmentaja saisi jonkun syytteen, jos pistäisi D-junnuja jalkaprässiin... Mutta ovat ne salit tuttuja. Osaan myös - kiitos vaan - suunnitella kiertoharjoittelun, voimaharjoittelun ja kestävyyttä lisäävän harjoittelun. Mutta tutustunpa nyt ensin näiihin laitteisiin ihan lähietäisyydeltä jälleen uudestaan. Kasarissa kun hakaniemeläisellä punttisalilla PPV:n junnuporukalla käytiin, siellä oli kasa levytankoja, käsipainoja ja joo, oli siellä puolapuut ja se vatsalihaksia varten tarkoitettu vinolauta. Ja tietysti leuanvetoteline. Hyvät kuntopiirit sai aikaan pelkillä painolevyilläkin, muistan.

Nyrkkeilysäkkiä ja päärynäpalloa hakattiin muistaakseni ainakin joskus ihan vaan alkuverryttelyksi. Kun oli pelikaveri "Vartsa" Vartiaisen faijan ylläpitämä nyrkkeilysali.

Oma veikkaus on, että hassu kävelityylini kuitenkin tästä vielä oikenee. Pikku hiljaa. Sillä välin voi katsella aiheesta kertovaa Monty Pythonin legendaarista sketsiä...

http://www.youtube.com/watch?v=iV2ViNJFZC8