Arvoisat obesiteettihäiriöiset, minä heidän joukossaan,

Viettäessäni tätä kaunista, elokuista kesäpäivää ja katsellessani ensimmäisten lehtipuiden alkavaa kellastumista kohti syksyä, tulee mieleeni teidän ja meidän suuri uhrauksemme isänmaatamme kohtaan. Mieleni valtaa harras hiljaisuus ja syvä rakkauden tunne teidän kontribuutiotanne kohtaan, jota niin usein olette väkevästi ja uhrautuvasti maallemme tarjonneet. Nyyhkäisen ääneen, koska te olette antaneet kalliin uhrin.

Lukuisat ovat ne markat ja eurot, jotka ovat kilahdelleet ja satunnaisesti jopa setelikokoisina erinä suhahdelleet rakkaan teollisuutemme tueksi. Olette kantaneet nimenomaisesti sanottuna raskaimman taakan ja vastuun sipsi-, jäätelö-, suklaa-, karkki- ja limonaatitehtaittemme kasvusta ja niitä tuottavien tehtaitten työntekijöitten leivästä ja jälkiruoaksi nautitusta kääretortusta. Juuri te olette työllistäneet Turussa, entisellä Leafin makeistehtaalla päivästä toiseen lakritsapiippuja käännelleen(*), nyt jo eläköityneen elintarviketyöntekijän ja hänen lukuisat kollegansa halki Suomen.

Te, arvoisat sokerihedonistit, olette satojen miljoonien eurojen liikevaihdon markkinoinnillinen kohderyhmä ja jalostusarvoltaan keskinkertaisten elintarviketuotteiden loppukäyttäjäryhmä. Pelkästään suklaan ja makeisten liikevaihto tekee silti yksinään noin 400 miljoonan euron liikevaihdon vuositasolla. Te, hammaskeijun viholliset pidätte merkittävää teollisuuden haaraa yllä.

Te, arvoisat karkkihampaan kopeloijat, jaksatte karkkipäivästä toiseen - ja ihan ilman mitään ennalta määriteltyä karkkipäivääkään - kantaa kotiinne lauantaipusseja ja muuta miestä ja naista makeampaa, suorastaan ätläkkää. Ja suolaista, karvasta, tuimaa tai katkeraa, sanalla sanoen karkkia. Teidän esimerkkinne kaikukoon läpi kylien, peltojen ja niiden väleissä pilkottavien synkkien metsien ja niistä suuriin ja historiallisiin kaupunkeihimme, joiden kauppojen ja kioskien hyllyt notkuvat melliä, konfettia ja nekkua sekä suolattua perunaa, joka on käännelty monimutkaisiin asentoihin.

Teidän esimerkkinne näyttäköön nuorelle polvelle suomalaista sisukkuutta vaikkapa siinä, kuinka nopeasti lakritsipötkö rouhitaan tuulensuojaan tai siinä, kuinka lipevä on kieli silloin, kun jäätelöinen herkku ilmestyy hedonoijan eteen. Siinä ei kauaa nokka tuhise myöskään silloin, kun eräs ihmiskunnan eräs upeimmista tuotteista, jalosukuisen herra Fazerin ensimmäisenä leipoma "Sininen" ilmiintyy eteen ja siitä voi itse rouhaista palasen, toisen tai kokonaisen rivin. Oi sitä onnen huumaa, kun suklaan ruskea lieju karahtaa kielen pintaan jääden hetkeksi siihen asumaan, livetäkseen sitten suun takaosaan ja piipahtaakseen taas kielen avulla hieraisemassa poskien sisäpintaa, lopulta sulautuen ja valuen ikuiseen kiertoon hapokkaan limonaatin vauhdittamana.

Olkaamme esimerkkeinä uudelle ja tulevalle sukupolvelle ja nostakaamme nämä hedonistin unelmatehtaat ja mielihyvää tuottavat liikeyhtiöt kansakunnan kaapin päälle ja uusiin liikevaihtoennätyksiin korkeammasta makeisverosta piittamatta. Palvottakoon tuotannon tekijöitä ja tehtaiden patruunoita rahan, pankkikortin ja neljänkymmenen kahdeksan kermatoffeepalan voimin.

Mannerh.. Eikun Mesikämmen

** P.S. Turun makeistehtaalla muuten todella oli työntekijöitä, jotka kääntelivät päivätyössään lakritsipiippuja käsin lakritsimassasta. Nykyisinkin "piippuja" tehdään edelleen Suomessa. Muutaman vuoden harharetken jälkeen, jolloin niitä tuotettiin ymmärtääkseni Tsekissä.