Aamiainen on päivän ensimmäinen ateria. Ei tärkein BED-potilaalle, mutta täsmälleen yhtä tärkeä kuin muut. Ei tärkeämpi, eikä vähemmän tärkeä. Moni ns. laihduttaja kuittaa aamiaisen kahvilla ja säntää töihin. Tässä on kuitenkin syytä' muistaa yksi hyvin tärkeä asia, jonka ravintoterapian kautta opin.
 

Kun elimistö ei saa ruokaa säännöllisesti noin neljän tunnin välein, se siirtyy säästöliekille, vähän niin kuin tämä tietokoneeni vaipuu horrokseen, kun vähän aikaa olen käyttämättä hiirtä tai näppäimistöä. Logiikka elimistössämme menee suunnilleen näin:

1. Aivot huomaavat, ettei aamulla tule ruokaa tai myöhemmin päivällä (noin 4-5 tunnin kohdalla) aivot huomaavat, että ruokaa ei tule tasaisesti.

2. Aivot alkavat ajaa elimistön prosesseja "alas" siis sammuttaa tavallaan tarpeettomia järjestelmiä. Ensimmäiseksi hidastuu mm. aineenvaihdunta.

3. Ja kun ihminen sitten taas syö, aivot eivät anna oikeita signaaleja silloinkaan, koska ne ovat "säästöliekillä" ja olettavat, että tämänkin ruokailun jälkeen on pitkä tauko. Jolloin ne antavat ihmisen syödä liikaa ja kylläisyyden tunnetta ei tule.

No joo. Joku siellä varmaan vastaa, että eikö ihminen järjellään pysty annoskokoa taas rajoittamaan. Kyllä pystyy, mutta kun sen lisäksi BED-potilaan mättöihin liittyy myös eriasteisia addiktion ominaisuuksia, niin ei se onnistukaan. Tulee övereitä.

SIKSI AAMIAINEN ON NIIN TÄRKEÄ. Se saa elimistön käyntiin, ilmoittaa sille, että ruokaa kyllä on tulossa, ja elimistö alkaa polttaa energiaa heti aamusta vaikka sitten istuisit toimistotyössä. Mutta auta armias, jos et puolen päivän tienoilla syö edes vähän, taas alkaa elimistön alasajo.

SIKSI TAAS SÄÄNNÖLLINEN ruokailu 5 krt päivässä on niin tärkeää. 

MIKSI TÄMÄN KIRJOITIN. Johtunee Neitsyt-luonteestani eli siitä, että minulle asiat pitää selittää juurta jaksaen, niin että minä ne itse ymmärrän ja omaksun ja tavallaan itse näen, että noinhan sen pitää olla.

Ja tässä on selvä logiikka. Kaikki kunnia ravintoterapeutilleni, joka ihan terapian aluksi nämä asiat minullekin selvitti. Kuitenkin kritiikkinä se, että hän hoiti oireita, ei syitä. Niin tekee puoli maailmaa medisiinissä. Mutta ei se mitään. Nyt suunta on oikea. Asiat oikein ymmärretty ja oikeat johtopäätökset tehty. Kohta neljä viikkoa toteutustakin takana.

Havaitut muutokset:
-WC:ssä ravaaminen nesteen nauttimisen lisäyksen johdosta-->Hyvä merkki
-Ajoneuvoon nouseminen ja siitä poistuminen ja portaiden nousu jo helpottunut-->Voi olla plasebo-efektikin. 
 

Ehkä?


 



Tätä blogia tukee http://www.davaisannointi.fi/